Sadean tarina

Sadea Oy valmistuttaa uudenlaisia lasista ja kivestä rakentuvia hautamuistomerkkejä. Kaikki muistomerkit valmistetaan kokonaisuudessaan Suomessa. Valitsemalla Sadean muistomerkin, tuet Suomalaista työtä. Toimistomme sijaitsee Turun keskustassa, alihankkijamme ympäri Suomea.
 

Minna Haataja

Mistä kaikki alkoi?

”Kesällä 2009 havahduin huomaamaan erään hautaustoimiston edessä seistessäni, että markkinoilla ei olisi yhtäkään haluamani laista muistomerkkiä. Tiesin, että tahtoisin muistomerkin kertovan tarinaa ihmisestä. Olemme muutakin kuin nimi ja päivämäärä. Kaikki asiat ympärilläni muuttuvat ja kehittyvät, miksi ei tämä? Elämämme ovat erilaisia, miksi meidät pitäisi tasapäistää kuollessamme?

Kävellessäni hautausmaalla, jäin usein miettimään henkilöitä nimien takana. Vanhoissa hautakivissä yleisesti käytetyt tittelit nimen edessä, vaikkapa ”Emäntä” tai ”Rovasti”, kertovat jo henkilökohtaisempaa tarinaa menneestä. Tällaista ajankuvaa tahtoisin myös uusien muistomerkkien välittävän, että ne sitten tulevaisuudessa kertoisivat tästä ajasta ja saisivat tarinat elämään.

Ymmärsin että jos oma tunteeni on näin vahva, täytyy muillakin olla samoja ajatuksia. Tästä oivalluksesta syntyi Sadea. Päätin alkaa tarjoamaan tyylikästä ja samalla hautausmaan arvoa kunnioittavaa vaihtoehtoa perinteiselle hautamuistomerkille.”

Minna Haataja, Sadea Oy:n perustaja

Sadean muistomerkkien valmistusmateriaaliksi valittiin lasi. Se on kaunista, arvokasta ja näyttävää.
Uusilla tekniikoilla oli mahdollista tuoda muistomerkkiin värejä ja kuvia. Sitkeän etsinnän ja hyvien neuvojen ansiosta oikeat yhteistyökumppanit löytyivät ja Sadean hautamuistomerkit ovat nyt valmiita täyttämään tärkeää tehtäväänsä.