Usein kysyttyä

K: Kestääkö lasinen muistomerkki ilkivaltaa?

V: Käytämme muistomerkeissämme ainoastaan karkaistua lasia, jota käytetään mm. turvalaseissa, lasisissa julkisivuissa ja sisäänkäynneissä. Karkaistu lasi on tavallista lasia moninkertaisesti kestävämpää ja täten myös iskunkin kestävää. Toki ikävä tosiasia on, että oikeilla välineillä ja tekniikoilla saa rikki niin karkaistun lasin, kuten perinteisenkin hautakiven, niin halutessaan. Onneksi ilkivalta on verrattain harvinaista, vaikkakin aina yhtä surullista.

 

K: Pysyykö printti lasissa?

V: Kyllä pysyy. Printtaamiseen käytetään keraamisia maaleja, jotka poltetaan lasiin kiinni. Printti emaloituu eli sulaa lasiin kiinni ja on näin ollen siinä pysyvästi. Sitä ei saa edes raaputtamalla irti. Printti on myös UV:n ja ilmansaasteiden kestävä.

 

K: Meneekö lasien väliin likaa?

V: Ei. Kiinteästi yhdessä olevat lasit laminoidaan yhteen. Laminoinnissa lasilevyjen väliin sulatetaan elastinen muovikalvo korkeassa paineessa ja lämpötilassa. Laminointi tekniikkana takaa sen ettei vuosienkaan saatossa lasien väliin pääse likaa. Laminoituja laseja käytetään esimerkiksi murtosuojatuissa näyteikkunoissa sekä lasisissa portaissa. Monissa malleistamme on vaihdettava etulasi. Tämän lasin ja taustamateriaalin väliin on jätetty 15mm väli puhdistamista varten. Sadealla on oma puhdistusvarsi juuri tätä rakoa varten.

 

K: Saako muistomerkkiin lisättyä myöhemmin nimitietoja?

V: Kyllä. Jos tiedetään että muistomerkkiin pitää myöhemmin lisätä nimitietoja, tulee hautamuistomerkiksi valita malli joka on tarkoitettu sukuhaudalle. Sukumuistomerkissä on vaihdettava etulasi, joka mahdollistaa nimitietojen lisäämisen vaivattomasti jälkeenpäin.

 

K: Paljonko hautakivenne maksavat?

V: Uskomme läpinäkyvään hinnoitteluun. Kotisivuillamme on vapaasti nähtävissä hinnastomme. Hintaan vaikuttaa mikä muistomerkkimalli on valittu, montako lasia on printattu ja mikä kivilaji on valittu. Hintamme sisältävät kaiken suunnittelusta asennukseen.

 

K: Paljonko perinteinen hautakivi maksaa?

V: Perinteisen hautakiven keskihankintahinta oli 2500€ vuonna 2014. Asennus laskutetaan usein hautakiven lisäksi.

 

K: Millaisen kuvan lasiin voi printata?

V: Kuva voi olla hyvän maun rajoissa melkein mitä tahansa. Lasin voi jättää läpinäkyväksi ja printata siihen esimerkiksi vain nimitiedot. Vaihtoehtoisesti lasiin voidaan printata taustalle väri, esimerkiksi valkoinen tai musta, tai värin sijaan vaikkapa kaunis valokuva maisemasta. Kuva voi olla myös hiekkapuhallusmainen silhuetti, kuvio tai vaikkapa kasvokuva. Persoonan tuominen muistomerkkiin onnistuu tuomalla vaikkapa edesmenneen allekirjoitus tai itsekirjoitettu runo lasiin. Nämä kaikki vaihtoehdot ovat muokattavissa loputtomasti. Olemme tehneet joka mallista esimerkkikuvia, joita selaamalla on helpompi löytää haluttu malli tai linja. Muistomerkin voi suunnitella itsenäisesti suunnitteluohjelmallamme tai jättää suunnitelman meidän hoidettavaksemme.

 

K: Saako sukumme hautapaikalle asentaa lasisen muistomerkin?

V: Suomessa on 430 seurakuntaa, joista jokainen säätelee hautausmaidensa ulkonäköä itsenäisesti. Jokaisella hautausmaalla on myös eri osia, joissa voi olla eri kaavamääräyksiä koskien juuri tiettyä hautausmaan osaa. Jokainen suunniteltu muistomerkki hyväksytetään hautausmaan omistavalla seurakunnalla, oli kyseessä lasinen muistomerkki tai perinteinen hautakivi. Esimerkiksi Turun ja Tampereen hautausmaille Sadean muistomerkit on katsottu soveltuviksi.

 

K: Mistä lasisen hautamuistomerkin voi ostaa?

V: Sadean lasisen hautamuistomerkin voi ostaa olemalla suoraan yhteydessä meihin tai hautaustoimistoihin jotka toimivat virallisina jälleenmyyjinämme. Muistomerkin suunnittelun voi toteuttaa alusta loppuun yhdessä meidän tai jälleenmyyjiemme kanssa. Kun muistomerkin malli, kuva-aihe ja kivilaatu ovat selvillä niin graafikkomme tekee suunnitelmasta vedokset, jotka lähetetään asiakkaalle hyväksyttäväksi. Hintamme sisältää kaiken muistomerkin hankintaan tarvittavan palvelun, mukaan lukien muistomerkin suunnittelun, kuvan käsittelyn, yhteistyön hautapaikan omistavaan seurakuntaan sekä hautamuistomerkin toimittamisen asennettuna oikealle paikalleen.

 

K: Miksi Lemmikkimuistomerkki on halvempi kuin Muistolasi

V: Muistolasin lasimateriaali on valkoista, eli rautavapaata lasia, lemmikkimuistomerkin raudallista. Muistolasin neljän HST-kiinnikkeen sijaan lemmikkimuistomerkissä RST-jalusta. Lemmikkimuistomerkkiä ei tarvitse hyväksyttää seurakunnalla. Lisäksi Muistolasin asennuskulut jäävät Lemmikkimuistomerkistä pois.